Jumala on tehnyt elämässäni ihmeellisiä asioita. On kivuliasta ajatella niitä ihmisiä, jotka eivät tunne Jeesusta, kuinka he pärjäävät? Kenelle he voivat luovuttaa kaikki ajatukset ja taakat, keneen he voivat turvata? Kuka antaa heille toivoa tässä pahassa maailmassa? Kuka vastaa heidän rukouksiinsa? Olen ollut turtana Kauhajoen ampumajutusta. Sama ahdistus valtasi sydämen kun Jokelankin juttussa. Rukoilin, Jeesus, mene sinne, auta siellä, kunnes tajusin, Jeesus on jo siellä.

Ihmiset elävät, menevät vailla tarkoitusta, elävät makeasti, puhuvat pahaa ja turhaa, liitävät pinnalla tajuamatta elämästä sen syvällisempää. En tarkoita, että itse olisin parempi, että itse osaisin elää ja olla paremmin, Jumala siinä minua auttakoon. Mutta elämän pinnallisuus, mennään ja tullaan vailla järkeä, päämäärää. Ei ajatella asioita. Ei paneuduta syvemmin asioihin. Helppoa sanoa, ei Jumalaa ole kun pahaa tapahtuu niin paljon. Ei saatanaa ole olemassa, se on uskovaisten löpinöitä. Mutta molemmat ovat eläviä ja vaikuttavat maailmassa. Saatanan teot näemme päivittäin silmiemme edessä. Kaikki pahuus mitä koko maapallo velloo. Kaikkeen pahaan on helppo kiinnittää katse ja sanoa, ei Jumalaa ole. On helppo sulkea silmät Jumalalta, elää niin lujaa, ettei ehdi kuunnella mitä sanottavaa Isällä on. Mutta Jumala vaikuttaa, parantaa sairaita, vastaa rukouksiin ja tekee ihmeitä. Ehkä uskon salaisuus on juuri uskomisessa. Siinä, että vaikka et heti sitä näe, uskot siihen, avaat sydämesi, luotat, hiljennyt, pyydät, nöyrryt. Silloin Jumala tulee. Ei vaadi mitään muuta, kuin uskoa. Ja lupaa kaiken. Ja silti, ihmiset ovat kiinnostuneita pahasta. Jos yliluonnollisuus kiinnostaa, miksei Jumala, kuten Rouva Hyväsydäminen sanoi. Se on niin omituista. Ihmisiä johdetaan harhaan kaikella turhalla. Löytyy kurssia kaikenlaisen sisäiseen eheytymiseen, ennustetaan tulevaa, yritetään sulautua maailmankaikkeuteen. Miksei ojenneta kättä Herralle, joka on luvannut pitää huolta? Joka on luvannut antaa enemmän kuin maailma! Ei ole niin pientä asiaa, ettei sitä voisi Jumalalle kertoa. Eilen illalla puhuin hiljaa ääneen Jumalalle, siis rukoilin. Olin yksin kun Kettu lähti kaverilleen. (olisi tietysti katsonut oudosti jos olisin puhunut yksin ääneen...heh) Kerroin Isälle mikä mieltä painaa. Kiitin jo etukäteen, että hän auttaa siinäkin asiassa. Sydämen täytti niin hyvä ja tyyni olo, rauha. Ilo siitä, että Isä auttaa kaikessa. Ei välttämättä heti, sillä Isän tiet ovat tuntemattomat, mutta rukouksiin tulee vastaus ja ne kuullaan. Se on ihmeellistä! Ajatelkaa, ei tarvitse jaksaa yksin, yrittää ratkaista ongelmia yksin, eikä me pystyttäisikään siihen. Itse aina suunnittelee ja miettii ja tekee, tottakai niin pitääkin olla, mutta suunnitelmat siunaa tai on siunaamatta Herra. Isä antaa suunnan elämälle. Isä näyttää, mikä on minun tehtäväni tässä maailmassa.

On hyvä olla. On rauhallinen olla. Aina kun maallinen ahdistus yrittää iskeä, minä rukoilen Herraa, pyydän, ota pois tämä ahdistus, suojele minun ajatuksenikin. Näytä mikä on sinusta, mikä maailmasta. Ja se mikä on maailmasta, sitä ei minun tarvitse pelätä. Kiitos Jumalalle.