En ole saanut ajatuksia kirjoitetuksi, vaikka liikaa kaikkea on vellonut päässä. En vaan pysty katkaisemaan ajattelemisen ja pelkäämisen kierrettä. Olen ollut tosi sekavissa mielentiloissa viimeaikoina. Mielialat menee ylös ja alas. Siksi haluaisinkin todella saada tietää miten paljon hormonit vaikuttavat ja mikä on "oikeaa" ahdistusta tai masennusta. En koe itseäni masentuneeksi vaan ahdistuneeksi. Haluaisin mennä juttelemaan jollekin ammattilaiselle asioista, mutta en ole täältä löytänyt sopivaa henkilöä vielä. Jotenkin tämä paikkakin ahdistaa niin paljon. Haluaisin muuttaa, se tosin on jo vireillä. Katsotaan mihin tie vie tälläkertaa.

Minun on ruvennut tekemään mieli lasta. Voitteko kuvitella? Minä, joka vielä puoli vuotta sitten sanoin etten koskaan halua tehdä yhtään lasta näin pahaan maailmaan. En kai koskaan ollut oikeasti ajatellut sitä, että se olisi vaihtoehto, tehdä lapsi. Syyt lapsen hankintaan olisivat hyvin itsekkäät. Koska haluaisin jonkun, johon voisin tätä loputonta rakkauttani tuhlata, haluaisin lapsen itselleni, siksi että joku olisi riippuvainen minusta. Onko ne oikeita syitä haluta lasta? En tiedä. Tämä on niin uusi juttu, etten tiedä enää mistään mitään ylipäätään. Toivon salaa että kuuluisin siihen ryhmään 2 raskautta 2000 kierukankäyttäjää kohden. Tiedän ettei Kettu ole vielä valmis siihen ja haluaa aikaa. Silti toivon salaa. Lapsi mullistaisi koko elämän. Toisi aivan uutta merkitystä elämälle. Millaista olisi seurata lapsen varttumista, kouluun menemistä, elämää? Millaisen polun lapsi valitsisi? Entä jos lapsi olisi sairas tai kehitysvammainen? Entä jos emme voi saada lapsia ollenkaan?

Olen miettinyt liikaa asioita, kuten aikaisemmasta tekstistä sen voi päätellä. Joskus toivoisin, että olisin pinnallinen ihminen. Olisi niin helppoa liitää pintaa pitkin, mennä mukana, olla ajattelematta. Se olisi niin helppoa elämää. Mutta en ole. Ajattelen siis olen. Ajattelen liikaa, kehitän ongelmia, mietin mitä jos. Mitä se auttaa? Jossittelu? Miettiminen? Asiat eivät muutu miettimällä, muuta kuin korkeintaan tuplahirviöiksi päässäni. Haluaisin löytää itsestäni off-nappulan, josta voisin sammuttaa koko ämmän hetkeksi, lepäämään, rentoutumaan, nauttimaan elämästä. Pitäisi löytää itsestään jotakin aivan uusia voimavaroja. Jokin inner power, salattu minä, alter ego joka selviytyy kaikesta. Missä olet?

Tänään sain lohtua rukouksesta. Ajoin yksin peltojen halki kotia kohti, rukoilin ääneen ja kyyneleet valuivat poskia pitkin. Pyysin Jumalaa ottamaan ahdistuksen pois. Meni hetki ja kiitollisuus & rauha täytti sydämeni. On hyvä olla. Rukous auttaa, Jumala auttaa, pitää vain hiljentyä joskus kuuntelemaan mitä Hänellä on sanottavaa.