Jumala on tehnyt elämässäni ihmeellisiä asioita. On kivuliasta ajatella niitä ihmisiä, jotka eivät tunne Jeesusta, kuinka he pärjäävät? Kenelle he voivat luovuttaa kaikki ajatukset ja taakat, keneen he voivat turvata? Kuka antaa heille toivoa tässä pahassa maailmassa? Kuka vastaa heidän rukouksiinsa? Olen ollut turtana Kauhajoen ampumajutusta. Sama ahdistus valtasi sydämen kun Jokelankin juttussa. Rukoilin, Jeesus, mene sinne, auta siellä, kunnes tajusin, Jeesus on jo siellä.

Ihmiset elävät, menevät vailla tarkoitusta, elävät makeasti, puhuvat pahaa ja turhaa, liitävät pinnalla tajuamatta elämästä sen syvällisempää. En tarkoita, että itse olisin parempi, että itse osaisin elää ja olla paremmin, Jumala siinä minua auttakoon. Mutta elämän pinnallisuus, mennään ja tullaan vailla järkeä, päämäärää. Ei ajatella asioita. Ei paneuduta syvemmin asioihin. Helppoa sanoa, ei Jumalaa ole kun pahaa tapahtuu niin paljon. Ei saatanaa ole olemassa, se on uskovaisten löpinöitä. Mutta molemmat ovat eläviä ja vaikuttavat maailmassa. Saatanan teot näemme päivittäin silmiemme edessä. Kaikki pahuus mitä koko maapallo velloo. Kaikkeen pahaan on helppo kiinnittää katse ja sanoa, ei Jumalaa ole. On helppo sulkea silmät Jumalalta, elää niin lujaa, ettei ehdi kuunnella mitä sanottavaa Isällä on. Mutta Jumala vaikuttaa, parantaa sairaita, vastaa rukouksiin ja tekee ihmeitä. Ehkä uskon salaisuus on juuri uskomisessa. Siinä, että vaikka et heti sitä näe, uskot siihen, avaat sydämesi, luotat, hiljennyt, pyydät, nöyrryt. Silloin Jumala tulee. Ei vaadi mitään muuta, kuin uskoa. Ja lupaa kaiken. Ja silti, ihmiset ovat kiinnostuneita pahasta. Jos yliluonnollisuus kiinnostaa, miksei Jumala, kuten Rouva Hyväsydäminen sanoi. Se on niin omituista. Ihmisiä johdetaan harhaan kaikella turhalla. Löytyy kurssia kaikenlaisen sisäiseen eheytymiseen, ennustetaan tulevaa, yritetään sulautua maailmankaikkeuteen. Miksei ojenneta kättä Herralle, joka on luvannut pitää huolta? Joka on luvannut antaa enemmän kuin maailma! Ei ole niin pientä asiaa, ettei sitä voisi Jumalalle kertoa. Eilen illalla puhuin hiljaa ääneen Jumalalle, siis rukoilin. Olin yksin kun Kettu lähti kaverilleen. (olisi tietysti katsonut oudosti jos olisin puhunut yksin ääneen...heh) Kerroin Isälle mikä mieltä painaa. Kiitin jo etukäteen, että hän auttaa siinäkin asiassa. Sydämen täytti niin hyvä ja tyyni olo, rauha. Ilo siitä, että Isä auttaa kaikessa. Ei välttämättä heti, sillä Isän tiet ovat tuntemattomat, mutta rukouksiin tulee vastaus ja ne kuullaan. Se on ihmeellistä! Ajatelkaa, ei tarvitse jaksaa yksin, yrittää ratkaista ongelmia yksin, eikä me pystyttäisikään siihen. Itse aina suunnittelee ja miettii ja tekee, tottakai niin pitääkin olla, mutta suunnitelmat siunaa tai on siunaamatta Herra. Isä antaa suunnan elämälle. Isä näyttää, mikä on minun tehtäväni tässä maailmassa.

On hyvä olla. On rauhallinen olla. Aina kun maallinen ahdistus yrittää iskeä, minä rukoilen Herraa, pyydän, ota pois tämä ahdistus, suojele minun ajatuksenikin. Näytä mikä on sinusta, mikä maailmasta. Ja se mikä on maailmasta, sitä ei minun tarvitse pelätä. Kiitos Jumalalle.

Ketun mummo kuoli vajaa viikko sitten. Ei se ollut meille yllätys, hän oli ollut sairaana ja heikentynyt pikkuhiljaa pois. Olisin halunnut nähdä hänet vielä, mutta Kettu ei pystynyt ja ymmärrän häntä kyllä. Olen yrittänyt piristää Ketun äitiä viestein ja viikonloppuna olimme maalla Ketun porukoilla. Annoin Ketun äidille omatekemäni lämpimän hartiahuivin ja kaverini neuloi hänelle samasta langasta lapaset. Toivottavasti ne lämmittivät mieltä.

Olen käynyt juttelemassa Rouva Hyväsydämisen kanssa pari kertaa. Tänään näemme varmaan seurakunnan illassa, toivon. Täytyy sanoa, että Jumala on jo muuttanut käsityksiäni, avannut uusia ovia ja ruvennut tekemään työtään meidän suhteessa, minussa ja kaikessa. Jumala on elävä, kukaan ei voi väittää muuta. Ja kaikki jotka häntä etsivät, saavat löytää, se on totuus. On niin hyvä olla, kun saa kaikki murheet jättää, kaikki huolenaiheet ja surut, kaiken saa jättää ristin juureen, eikä tarvitse jaksaa yksin, omin voimin. Eikä me jaksettaisikaan. Elämä murskaa heikot, mutta kun on ankkuroitunut ristiin, kestää elämänkin kolhut. Ajattelen, että epätoivo ajaa meitä ottamaan yhteyttä Herraan, epätoivo ja tuska ja kipu, on asioita, jotka pakottavat meidät pyytämään apua sieltä, mistä sitä parhaiten saa! Miksi me ei tajuta sitä, vaan yritetään yhä uudelleen räpiköidä eteenpäin voimattomina? Kaikki on annettu, kaikki on valmistettu, kaikki laitettu. Ei tarvitse muuta kuin ojentaa kätensä, sanoa Isä minä tahdon vapautua tästä kaikesta, jättää kaiken sinulle, minä tahdon.

Kiitän Jumalaa siitä, että hän näytti minulle Rouva Hyväsydämisen, antoi minun tulla hänen ystäväkseen. Hän on voimakas esirukoilija, voimakas nainen, joka löytää oikeat sanat, rukoilee juuri niiden asioiden puolesta, joiden puolesta en ole itse kyennyt rukoilemaan. Ja uutta on jo alkanut itää, kiitos siitä taivaiselle Isälle.

Niin se vaan on, nyt näemme kuin kuvastimessa, mutta kerran kasvoista kasvoihin. On murskaavaa ajatella Ketun mummon kuolemaa, mutta kun tiedän, että hän on paikassa jossa ei ole kipua, ei tuskaa, ei vanhuutta, ei sairautta, vaan pohjaton riemu ja ilo, on minun hyvä olla. Olen kiitollinen siitä, että sain tuntea sen lämpimän ihmisen, joka siellä rapistuneen ruumiin sisällä asui. Nyt hän on vapaa kaikista maailman kahleista.

Mitä muuta? Tuntuu niin mitättömältä kirjoittaa mistään arkisista murheista tai mistään muusta kuin Jumalasta. Ei millään muulla ole syvällistä merkitystä. Totta kai elämme tässä maailmassa ja niin on tarkoituskin, mutta juuri nyt minuun ei mahdu muuta kuin Jumala. Pelkään ja epäröin yhä, mutta tiedän, että käteni on Isän kädessä. Ja se on tärkeintä. Kun näin on, kaikki muu järjestyy.

En ole kirjoittanut aikoihin mitään. Kaikkea on tapahtunut taas, olotilassa muutoksia. Olen ollut hyvin ahdistunut, kävin kirkossa, puolestani rukoiltiin, Jumala kosketti, ahdistus meni pois ja näin ympärillä kauniita asioita, nyt sielunvihollinen yrittää heittää kapuloita rattaisiin kun näkee, että olen taas himpun verran lähempänä Jumalaa ja taivastietä kuin aikaisemmin. Pelkään uskovan elämää, vaikka Jumala sanoikin minulle "Älä pelkää." Tiedän että saan näin paljon enemmän, että Herra antaa paljon enemmän kuin mitä tämä maailma. Silti pelkään ihmisten odotuksia, omaa epäonnistumistani, vaikka tiedän että olen armon varassa jatkuvasti. Onneksi olen löytänyt seurakunnasta myös ihmisen, joka on lupautunut murheitani kuuntelemaan, huomenna menen hänen kanssaan keskustelemaan. Elämä on niin vaikeaa, ihanaa, vaikeaa.

Olen kuitenkin paremmalla mielellä, koska tiedän että Herra auttaa. Minä huusin Jumalaa, pyysin häntä ottamaan ahdistuksen pois, esirukoilijani sanoi "Tottahan Herra sinut vapauttaa, kun on minutkin vapauttanut." Nuo sanat jäivät mieleen ja nostattavat kyyneleet yhä silmiin. Se tunne kun jalat pettivät alta ja Pyhä Henki laskeutui päälleni, se vapaus kun ahdistus hellitti ja sydämen valtasi rauha ja ilo, kiitosmieli. Se tunne, kun pystyin syömään taas kunnolla, näkemään pihlajanmarjat puissa ja kuuntelemaan haavanlehtien havinaa viileässä syystuulessa. Ei mikään, ei mikään maailmassa voi koskaan tuoda samaa rauhaa sydämeen kuin Jumala. 

Ymmärsin myös asioita avioliitosta ja yhteiselosta, tiedän että haluan jatkaa Ketun kanssa ja yrittää aina yhä uudestaan. Tajusin että olen ollut itsekäs, olen yrittänyt muuttaa Kettua ja niitä asioita joista en hänessä pidä, se on väärin. En voi muuttaa häntä, enkä halua muuttaa häntä, voin vain rukoilla, että Jumala muuttaisi minua ja tekisi yhteisestä elämästämme täydempää. Tiedän myös, että saatana tekee kaikkensa tullakseen meidän väliimme ja rikkoakseen kaiken mitä olemme rakentaneet. Se yrittää huijata, tehdä ahdistunutta oloa, tuo mieleen epäilyksiä, ajatuksia ja kaikkea pahaa. Onneksi Jumalan nimi on korkein ja sen turvassa saadaan olla. Tiedän että tämä kuulostaa monen korvaan oudolta, ehkä hihhulimaiselta puheelta, kuten Raamattu sanoo hullutukselta se kuulostaa niiden korvissa, jotka eivät usko eivätkä tiedä. Tämän tien olen valinnut ja Jumala auttakoon että siinä pysyn. Ahdistuksen ja tuskan oli tultava niin suuriksi, ettei ollut enää ketään muuta johon turvata kuin Jumala ja niin minä palasin ristin juurelle. Ahdinko ja vastoinkäymiset ovat rukouksen polttoainetta, on oltava ahdistusta, jotta me rukoilisimme ja turvautuisimme Jumalaan. Jos menisi vain hyvin, pian se unohtuisi, kuka kaiken hyvän ja menestyksen takana on. Ei Jumala luvannut tästä elämästä helppoa, eikä se sitä tule olemaan. Mutta Jumala on luvannut myös kantaa taakkojamme, antaa meille niin paljon enemmän kuin mitä tämä maailma. Siihen minä jään, Isän syliin.

Kunpa olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran. Kun uskoisi siihen mitä rukoilee, sen toteutumiseen, kaikki olisi mahdollista. Mutta kun uskoa ei ole, ei edes pienen siemenen verran. Kaikki mitä Raamatussa luvataan, kaikki on annettu meidän ojentaa kätemme ja ottaa, uskoa todeksi, kun vain olisi sitä uskoa...

Kiitos Jumala, ettet minua unohtanut näinä vuosina, kun minä unohdin sinut. Kiitos että olet suurempi kuin mikään tuska maailmassa, mikään kipu ja ahdinko. Kiitos että saan turvata sinuun Isä, tulla sinun luoksesi sellaisena kuin olen, kiitos että sinun armostasi riittää minullekin, kiitos että kuolit minunkin puolestani.

Nopea vuodatus ennen suihkuun menoa. Pari päivää on närästänyt kohtalaisesti. Epäilen ärtynyttä vatsakalvoa, joka minua on aiemminkin vaivannut. Tulehduskipulääkkeiden syöminen ei huomattavasti auta asiaa. Käytiin Ketun kanssa kaupassa ja ostin maitohappobakteerikapseleita (wow miten pitkä sana...) Gefilus-mehua ja jogurttia. Niin ja Actimelia. Ja banaaneja. Toivotaan että nämä auttavat. Täytyy ruveta työskentelemään vatsan hyvinvoinnin eteen, ainakin silloin kun joutuu syömään lääkkeitä. Nyt kierukan laittamisen takia, olen joutunut syömään kohtalaisen paljonkin särkylääkettä. Ehkä se on syynä ajoittaiseen närästykseen, johon ei tunnu perinteiset närästylääkkeet auttavan.

Mitä muuta. Ukkini 80-v juhlat Pohjoisessa. Oli mahtavaa, en tiennytkään että minulla oli niin kova ikävä "kaltaisteni" pariin. Kainuulaiset ovat lempeitä karhuja, sellainen on myös ukki, jonka terveys on reistaillut viimeaikoina. Tajusin vasta hiljattain kuinka kiitollinen saan olla siitä, että omat isovanhempani (molemmat) ovat eläneet niin pitkän ja antoisan elämän ja olen saanut heidät molemmat tuntea aikuisikään saakka ja että he asuvat yhä omissa kodeissaan ja pärjäävät hyvin. Ei tarvitse ajatella vanhainkoteja tai miettiä hoidetaanko heitä hyvin. Vaikka ovatkin korkeassa iässä, voivat silti vielä hyvin. Kiitos siitä Taivaan Isälle.

Olen koukuttunut Facebookin Earthkeepersiin, jossa voi kasvattaa puita. Siellä seisoo, että jokaista virtuaalisesti istutettua puuta kohden istutetaan oikea puu jossakin. En tiedä pitääkö se paikkaansa, mutta taitaavat olla kiireistä väkeä, jos yksi ihminen on istuttanut jo yli 2000 puuta virtuaalisesti. Se on hauskaa.

Fiilis on suhteellisen hyvä kalvavista vaivoista huolimatta. Kiitos siitäkin Isälle.

Mymskälle kiitokset kommentista! Blogin nimihän juontaa juurensa saman nimisestä kipaleesta, joka radiossakin on kovasti soinut. Kuvastaa aika usein tunteita hyvin...

Huomenna lähdetään Pohjoiseen. Ukin kasikymppiset tiedossa. Ajoa jotain kuusi tuntia putkeen, huh heijjakkata. Mutta on se sen arvoista! Näkee kaikkia tuttuja ja sukulaisia joita ei tänne Jumalan Selän Taakse muuton jälkeen ole nähnytkään...

Olin ahkerana, siivosin Kissojen vessan ja hiirulaisten terran. Opastin naapurin tädille mitä Kissoille pitää antaa ruoaksi ja kuinka paljon. Lisäksi olen pakkaillut kamoja, hain kaupasta eväskarkkia matkalle ja Kissoille kalaa. Tänään Pikku Kissa käytettiin rokotuksilla. Ell erehtyi luulemaan rotukissaksi, sanottiin että ihan maatiainen se vaan on. Oli kuulema niin kaunis ^^ Kaikki ok Pikku Kissalla ja hyvä näin. Se oli tosi kiltisti kuljetuskopassakin, ei huutanut kuin alkumatkasta vähäsen. Tänään opetin myös Pienelle minne saa teroittaa kynsiä. Vein Pikku Kissan raapimapuun luokse ja nostin sen tassut vasten pylvästä. Raavin kynsillä köyttä malliksi. Oppi heti ja rupesi repimään köyttä innoissaan. Jospa se jättäisi mattoon teroittelut vähemmälle.

Nyt Ketun tekemälle pizzalle.