Eilen meinasi pää hajota taas vaihteeksi. Pelkäsin tosissani, että masennun taas. Että se tuttu ahdistus nostaa päätään, joka ei vaan mene pois. Mutta sitten päätin. Päätin, että en enää masennu muiden ihmisten sanomisista. Että en enää ota kaikkea sydämelleni. Minä itse teen elämäni, päätän asioistani ja teen valintani, olivat ne sitten vääriä eli eivät. Lisäksi tajusin, että olen ollut liian ylpeä.

Päätin että rupen joka päivä puoli tuntia rukoilemaan ja mietiskelemään, lukemaan Raamattua ja katson mitä tapahtuu ajan kuluessa. Kuinka tämä puolituntinen tulee vaikuttamaan elämääni. Tänään vietin ensimmäisen puolituntisen ja tajusin, että olen ollut ylpeä ja luullut itsestäni liikoja. Yritän ottaa opikseni ja pyysin Jumalaa muuttamaan minua paremmaksi ihmiseksi. Rukoilin, puhuin kielillä ja itkin. Sen jälkeen oli niin paljon parempi olla. Tämän lisäksi päätin, että rupean tekemään muiden elämästä parempaa. Yritän auttaa muita ja tehdä hyviä tekoja. Ehkä joku tekee myös minulle hyvän teon joskus. Ensimmäiseksi aion kirjoittaa kirjeen ja askarrella jotakin kivaa Ketun mummolle, joka on vanha ja sairas.

Muutos lähtee omasta itsestä. Niitä asioita joita en voi itse muuttaa, pyydän Jumalaa muuttamaan, Emme ole  yksin.